Pienellä miehenalullamme on aina ollut paljon sanottavaa, siis todella paljon. Jo paljon ennen kuin hän alkoi puhua edes jotakuinkin ymmärrettäviä sanoja tarinaa on riittänyt. Silloin hän puhui omaa ihanaa kieltään kaiken aikaa ja kaikille, kukaan ei ymmärtänyt mitään mutta hän ei antanut sen haitata tauotonta monologiaan. Kun sanoja sitten alkoi tulla niin että niistä jo vähän ymmärsi mistä me puhutaan, oli se kaikista mahtavaa. Ja sitten sitä juttua vasta onkin tullut. Oikea pieni papupata sanoisinko. Jo aamulla heti herätessä se käynnistyy ja illalla viimeiseksi hän vielä pulputtaa hyvän aikaa sängyssään ennen kuin lopulta nukahtaa. Heti aamulla kuudelta silmät ristissä heränneenä en aina olisi ihan valmis vastaanottamaan puhetulvaa mutta eihän siinä aita kun jotain örähdellä vastaukseksi ettei toinen hermostu.
Olemme kolmekielinen perhe. Minä puhun lapsille suomea, mies romaniaa ja yhdessä puhumme miehen kanssa englantia. Kolmevuotiaamme sanavarasto onkin aika kultturelli ja juttua tulee joka kielellä. Hän osaa kyllä todella hyvin yleensä erotella kenelle puhutaan romaniaa, kenelle suomea ja milloin on aika heittää englanniksi joku juttu. Näin monen kielen sekamelskaan kotonamme olen kyllä positiivisesti yllättynyt miten hyvin hän kuitenkin puhuu ja osaa erotella kielet toisistaan. Luulin nimittäin, että kielet menisivät vuosia aivan sikin sokin eikä kukaan ymmärtäisi häntä täysin Suomessa tai Romaniassa.
Viime kesän Romanian vierailumme (kuulostaa joltain kuninkaalliselta valtiovierailulta mutta ei se mitään :D) osoitti, että lapsi tulee hyvin juttuun myös täkäläisten kanssa kun kukaan porukasta ei osaa suomea. Kavereita löytyi iso joukko ja aina oltiin täysillä menossa mukana. Reissussa huomasi kuinka hänenkin romanian kieli kehittyi ja vahvistui silmissä. Oppisipa itsekin yhtä nopeasti! Olen kyllä yrittänyt silloin tällöin opiskella romaniaa puhelin appien kanssa mutta sitten se on aina vähän jäänyt kiireen keskellä. Kesäisin se sitten aina muistuu, että niin olisihan se ollut kätevää opiskella vähän vaikka joka päivä ettei olisi niin hankala keskustella sukulaisten, ystävien ja naapurien kanssa. Sitten sitä vannoo, että ensi kesänä tilanne on toinen mutta eih. On minunkin romaniani toki jollain tasolla, mutta en pysty mitään suurempaa keskustelua käymään vielä. Ehkä ensi kesänä..
Palataan takaisin pieneen tarinankertojaamme. Hänellä on nyt viimeisen kuukauden aikana alkanut mielikuvitus lentää ihan urakalla ja saankin kuulla mitä ihmeellisimpiä tarinoita Batmanista, Hulkista ja kumppaneista sekä päiväkodin tapahtumista. Hänestä on kuoriutunut oikea satusetä kerrassaan. Esimerkiksi usein saan kuulla, että Hulkki asuu ja kylpee meillä, hän katsoo isojen lasten Batman piirrettyjä kaiken päivää, päiväkodissa ei saa ruokaa tai jos saa niin se on vanhaa jne. Myös asiat liioitellaan isolla kädellä ja monesti olenkin mennyt juttelemaan päikyn aikuisten kanssa, kun hänen kertomansa mukaan se tai tämä lapsi oli tehnyt sitä ja tätä. Mitä ei sitten todellisuudessa ollut käynyt ollenkaan tai oli käynyt mutta kymmenen kertaa pienemmässä mittakaavassa. Eilen sain esimerkiksi kuulla, että päiväkodin henkilökunta viskoo siellä tavaroita ympäriinsä. Tämä tarina sai alkunsa siitä, että he olivat puhuneet ettei tavaroita saa viskoa ja miltä se näyttäisi jos aikuisetkin siellä viskoisivat. Minulle tämä kuitenkin kerrottiin kirkkain silmin totuutena, että jos en tietäisi tämmöisen kauden olevan menossa niin olisi mennyt ihan täydestä. Tämä menee myös toisinpäin, päiväkotiin ollaan juteltu jos jonkinlaista mitä me tehdään kotona. Näitä ollaan sitten jouduttu selittelemään ja välillä tuntuu, että olemme jopa jonkinlaisen tarkkailun alla tämän takia.
Luin monesta paikkaa, että kolmevuotiailla usein tulee tämmöinen vaihe, että asioita sepitetään kaiken aikaa. Se on siis ihan normaalia vaikkakin toivon todella tämän menevän pian ohi. Ei välttämättä mene mutta ei voi kun toivoa. Toisaalta onhan tämä todella hauskaa, saa nauraa vedet silmissä milloin millekin. Luin vertaistueksi hassunhauskoja juttuja mitä lapset ovat keksineet ja kajauttaneet vaikkapa kaupassa kaikkien kuullen. Hauskahan niitä tosiaan on lukea, mutta kun se sattuu omalle kohdalle ei se aina olekaan niin hauskaa. Joutua selittelemään vaivautuneena, että ei pidä paikkaansa.. Niin niin eipä vissiin. Eräskin nainen tässä joku aika sitten raivostui miehelleni aivan täysin kun lapsemme kertoi tämän syöneen kakkaa ja siksi hampaat olivat mustat. Tokihan me olimme opettaneet lapsen näin puhumaan, kyllä vaan. No ehkä tästä opitaan taas hieman enemmän I give 0 fucks -asennetta ja keskitytään siihen mitä me tehdään eikä siihen mitä muut ajattelee.