Olen pitkään, siis todella pitkään, koittanut pähkäillä mikä olisi oma alani. Ala, joka oikeasti kiinnostaisi ja työnteko olisi mieleistä pitemmän päälle. Minulla on kyllä paljon mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia, mutta ei kerta kaikkiaan mitään ole tullut mieleen mitä kiinnostaisi työkseni tehdä.
Ajatus Tieto-ja viestintätekniikan perusopinnoista on kuitenkin jonkun aikaa kytenyt mielessäni, mutta olen jättänyt hakematta kouluun ajatellen olevani aivan liian epätekninen ihminen sellaiseen. Nyt kuitenkin tulin toisiin ajatuksiin ja päätin hakea. Koska miksi ei! Ajattelin, että kai siellä koulussa luulisi oppivan ja että ehkä ei tarvitsekaan olla mikään ns. valmis paketti sinne hakeakseen niinkuin olin aiemmin ajatellut. Tai vaihtoehtoisesti luulisi heidän sitten jo pääsykokeissa karsivan epäsopivat pois mikäli teknistä osaamista tai jotain synnynnäisiä lahjoja alalle pitäisi olla kovin paljon valmiina.
Ala kiinnostaa minua sen takia, että se on niin monipuolinen ja uskon sen olevan tulevaisuuden ala niin, että töitä luulisi riittävän. Erityisesti kiinnostaisi verkkosivujen teko ja erilaiset it-tukiasiat. Yhdet verkkosivut olen elämässäni tehnyt ja muistan sen olleen tosi kiinnostavaa. Tämä tapahtui sata vuotta sitten kun olin yläasteella ja nämä verkkosivuni käsittelivät Suomen vankiloita.. Juu tuota mitäs tuohon nyt sanoisi, hieman erikoinen valinta teinitytöltä. Hieman 😀 Uskoisin myös että, moneen työhön varmasti on hyötyä tällaisesta koulutuksesta vaikkei varsinaisesti it-alalle päätyisikään lopulta. Myös yrittäjyys kiinnostaisi minua kovasti ja siihen aion tähdätä tavalla tai toisella, ellei sitten löytyisi muuten joku aivan unelmien työpaikka. Aion pitää ovet avoinna kaikille vaihtoehdoille. Lisäksi minua kiinnostaa ajatus etätyöskentelystä missäpäin maailmaa tahansa ja siihen mahdollistavia työpaikkoja luulisi tältä alalta löytyvät.
Hain siis kouluun nyt keväällä ja pääsin haastatteluun, joka oli eilen. Päätin jo haastattelussa tehdä selväksi, että tällä hetkellä en omaa sen suurempia tietoteknisiä taitoja, mutta olen erittäin kiinnostunut oppimaan. Suureksi yllätyksekseni kuulin jo heti haastattelussa läpäisseeni sen ja tervetuloa kouluun. Ihan uskomatonta! Menin ihan sanattomaksi ja jäin änkyttämään, että aijaa jaa tämäkö oli nyt tässä.. No kai se oli jos kerran jo sisään pääsin 😀 Olin aika ihmeissäni ettei tarvinnut tehdä jotain matikan tehtäviä tms kirjallisia kokeita. Se oli siis yksi haastatelu ja sillä selvä.
Koulun toteutus on monimuoto, mutta ajattelin sen siirtyneen hyvin pitkälti koronan vuoksi etäopiskeluksi. Näin ei nyt ihan kuitenkaan ollut tai oli, mutta etäopinnoista he siirtyvät takaisin 2 päivää viikossa lähiopiskeluun syksyllä. Tämä ei minulle kuitenkaan tällä hetkellä oikein käy, koska en aio vauvaa vielä laittaa hoitoon näin pienenä. Ajattelin jos olisin pikkuhiljaa opiskellut omaan tahtiin kotona mitä pystyn, lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin, ja sitten myöhemmin hoitanut lähiopiskelua vaativat kurssit. Minulle kuitenkin suositeltiin opintojen lykkäämistä vuodella, koska niin pysyisin saman ryhmän mukana ja kurssikavereistakin olisi hyötyä opinnoissa. Näin sitten päätin tehdä eli otan koulupaikan vastaan ja aloitan vuoden päästä syksyllä.
Eilisaamuna oli muutenkin minun aamuni, sain nimittäin omasta mielestäni loistavan liikeidean. Tai tätä ideaa olin kyllä jonkun verran jo pyöritellyt mielessäni, mutta se nyt jotenkin yhtäkkiä kirkastui. Tätä en pääse vielä toviin toteuttamaan, mutta siitä huolimatta olen jo tosi innoissani siitä! Saa nähdä miten idea vielä muokkautuu, mutta siinä yhdistyisi kiinnostuksen kohteeni jälleenmyynti ja second hand. Nyt aion kuitenkin vielä nauttia pikkulapsi ja vauva-ajasta täysillä jonkun aikaa vaikka samalla mietiskelenkin tulevia kuvioitani 🙂
* Zmarta |