Olen ollut erilaisten elämäntaito-oppaiden innokas lukija jo vuosia. Itselläni tulee selkeästi kausia, jolloin itsensä kehittäminen ja elämäntaito-oppaat ovat olleet enemmän pinnalla. Toisinaan kun muuten elämässä on paljon kaikkea meneillään ja energiaa on vähän ylimääräiseen, on lukeminen ja muu itsensä kehittäminen jäänyt puolestaan aika minimiin. Mutta tämä on mielestäni ihan luonnollista, eikä kokoajan tarvitsekaan niin syvästi analysoida elämää ja itseään, välillä täytyy ihan vain keskittyä elämään itsessään 🙂
Nyt kuitenkin viimeiset pari kuukautta olen taas ollut hyvin kiinnostunnut lukemaan elämäntaito-oppaita, asiaa käsitteleviä blogeja (erityisesti Roosaeveliinan ihana ja inspiroiva blogi on tullut tutuksi) ja katsomaan inspiroivia dokkareita sekä lifestyle ohjelmia ja kuuntelemaan podcasteja. Erityisesti olen fiilistellyt kaikkia elämää ulkomailla käsitteleviä sarjoja, joissa ihmiset ovat pakanneet perheensä sekä tavaransa ja lähteneet maailmalle. Toinen mikä minua viime aikoina kiinnostanut paljon on ajattelun voimaa ja unelmien merkitystä käsittelevät jutut. Myös instaan olen haalinut inspiroivia tilejä seurattavakseni.
Varmasti kevään tulo on osaltaan vaikuttanut intooni lukea ja katsella kaikkea inspiroivaa sekä haaveilla tulevaisuudesta. Talvisin kun tuppaan ainakin itse olemaan aika ankeissa fiiliksissä monesti, kun tuntuu että lämpöön ja kesän tuloon on vielä ikuisuus aikaa. Itse en siis yhtään pidä Suomen harmaudesta, kylmyydestä, pakkasista tai loskakeleistä, mitä täällä meillä on kuitenkin suurin osa vuodesta. Uskoisinkin olevani huomattavasti positiivisempi, inspiroituneempi ja toimeliaampi ihminen jos saisin viettää edes osan vuotta jossain, missä talvi ei olisi ainakaan ihan näin Talvi kuin Suomessa. Pyrin kuitenkin löytämään hyviäkin asioita ja olemaan kiitollinen tästä hetkestä enkä vain haaveilemaan paremmasta. Ne ajat tulevat kyllä vielä, siitä olen varma.
Vuosien varrella itselleni tärkeimpiä kirjoja ovat olleet ainakin Paolo Coelhon Alkemisti (ja muukin Coelhon tuotanto),Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut sekä Paula Salomaan Tie aitoon itseen. Myös moni muu Viisas elämä -sarjan kirja on ollut hyödyllistä luettavaa, mutta tuo Tie aitoon itseen erityisesti. Vuosia sitten luin Kimmo Takasen Tunne lukkosi -Vapaudu tunteiden vallasta kirjan ja se oli itselleni siihen hetkeen hyvä lisäämään ymmärrystä itseä ja muita kohtaan sekä työstämään traumoja. Tällä hetkellä olen inspiroitunut Rhonda Byrnen The Secret -Salaisuus muutti elämäni -kirjasta, joka kertoo alkuperäisteos The Secretin metodeja käyttäneiden ihmisten tarinoista. Itse The Secret minulla on vielä valitettavasti lukematta, mutta toivottavasti asia pian korjaantuu. Kirjaston The Secret jonossa olen nyt sijalla 3 😀 Dokumentin kyllä olen nähnyt ja pidin siitä kovasti. Monia The Secretin oppeja huomasin noudattaneeni elämäni varrella jo ilman siihen tutustumista ja siksi olikin kiinnostavaa pohtia vähän syvemmin sen toimintaa ja muistutella taas itseään erityisesti negatiivisuuden karsimisesta omassa ajattelussa ja puheissa.
Seuraavaksi lukulistalla minulla on
- Rosita Juurinen: Matkaopas vapauteen
- Ilkka koppelomäki: Saa mitä haluat
- Napoleon Hill: Ajattele oikein -menesty
- Saku Tuominen: Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä
- Anna Taipale: Sydän juttu -olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut
- Maaret Kallio: Lujasti lempeä
- Elina Tanskanen: Onnellisesti yhdessä
Sekä joitain lasten kasvatukseen ja kehitykseen liittyviä kirjoja. Saa nähdä milloin saan nämä luettua, mutta pikku hiljaa.
Elämäntaito-oppaiden lisäksi minulle tärkeä osa itseni kehittämistä on ollut laatia aina ajantasainen haavekartta, tavoitetaulu tms visuaalinen asia. Haavekartan avulla saa kirkastettua hyvin omia unelmiaan ja edettyä niitä kohti niin alitajuisesti kuin myös tietoisesti. Ajatuksena on siis ottaa kartonki ja leikellä siihen lehdistä kuvia tai tekstejä itselle merkityksellisistä asioista ja tulevaisuuden haaveista. Lisäksi siihen voi kirjoitella tai vaikka piirtää. Tein itse taas uuden kartan jokunen viikko sitten ja nyt se on esillä keittiössämme niin, että näen sen joka päivä. Jo kartan tekeminen itsessään kirkasti minulle taas monta asiaa entisestään ja nyt se piristää etenkin harmaina päivinä, kun pysähdyn katsomaan tulevaisuuttani 😀 Joskus aiemmin saatoin pitää tällaista aika turhana, mutta en enää kun olen todella todennut sen toimivan. Löysin vastikään vahingossa edellisen unelmakarttani, jonka tein noin viisi vuotta sitten ja huomasin yllätyksekseni jotakuinkin kaikkien siihen laittamieni asioiden toteutuneen. Jopa joku random lehtiteksti “lähden las palmasiin” on toteutunut ihan huomaamattani.
Ihanaa ja helpottavaa kun vihdoin on alkanut selvemmin hahmottua oma polku ja ne asiat, joita kohti lähteä etenemään ❤