Kaikki tietävät ne aamut milloin mikään ei oikein suju, sängystä on mahdollisesti pakon edessä tullut noustua väärällä jalalla ja huonosti menevät asiat vain seuraavat toisiaan. Itselläni näitä aamuja on onneksi nykysin suht harvoin vaikkakaan en ole ihan heti herättyäni onneni kukkuloilla. Olen aamuihminen mutta tarvitsisin aikaa pööpöillä puolinukuksissa, ihmetellä rauhassa ja juoda kahvia. Lapsiperheessä kuitenkin monesti herätään kesken unien eikä luonnostaan kun unet on nukuttu ja oltaisi virkeitä nousemaan.
Aamuäkäisyys koskee myös lapsia sen olen tässä vuosien varrella oppinut huomaamaan. Jostain syystä lapsilla saattaa unet loppua aamuyöstä vaikka vielä olisi kova väsymys ja se jos mikä kiukuttaa ymmärettävästi. Meillä onkin heräilty nyt useamman kuukauden viiden jälkeen, kuudelta viimeistään, milloin enemmän milloin vähemmän kiukkuisina. Sitten jos pienempi olisi vielä nukahtamassa niin mökään herännyt isoveli ei ainakaan nukahda tai sitten toisinpäin. Mutta jos joku asia on viime aikoina ollut varma niin se, että joku herää kukonlaulun aikaan herättäen muut mukanaan. Haluan uskoa, että tämä olisi vain vaihe mutta liekkö se itsepetosta koska meidän lapset ovat aina olleet aamuvirkkuja. Vastikään ollut kellojensiirto ei vaikuttanut meillä mitenkään mihinkään.
Tänään tämä horroreiden aamu alkoi suunnilleen 5:30 kun pienempi lapsemme taas kajautti olevansa hereillä ja ÄITIIII herätti meidät muutkin hyvin nopeasti. Kävin nappaamassa hänet lastenhuoneesta hiljaa hipsutellen viereeni, utopistisena toiveenani jatkaa vielä unia. Ei jatkettu. Myös isoveli kömpi viereen ja alettiin asettelemaan ja mylläämään peittojen kanssa. Hän on myös kova puhumaan niin eihän siinä nyt enää pitkän yön jälkeen hiljaa maltettu olla, joten puoliunelias pikkuvelikin heräsi kunnolla. Pian kävi selväksi, että herätys oli ollut jälleen kerran aivan liian aikainen kun kiukkua riitti ihan jokaikisestä asiasta kaiken aikaa. Yritin aamun aikana häntä saada vielä unille kahteen otteeseen mutta kiukkumaakari ei luovuttanut. Kiukutti siinä jo itseänikin kun taas kukonlaulun aikaan syksyn pimeidessä joutui könyämään ylös vain kuunnellaakseen toisen jatkuvaa kiukkuamista. Isompi lapsi sentään oli parempi tuulinen mutta selkeästi olisi tarvinnut lisää unta hänkin.
No kuten kävi selväksi ei mennyt mikään niinkuin Strömssössä täällä tänä aamuna, rusinatkin olivat levinneet laukkuni pohjalle. Tämä tuntui aamulla huomattavasti suuremmalta katastrofilta kuin näin jälkikäteen mietittynä. Onneksi ei sentään mehuboksi ollut levinnyt sinne. Jatkona eilisen postaukseen myös rakas pit bullimme Igor päätti osallistua aamun sekoiluun ja kusasta lurautti komean lammikon yhden maton, tyynyn ja muutaman lelun päälle. Näin. Moppi kouraan ja pyykkikone jylläämään.
Onneksi olimme sopineet ystävieni kanssa tapaavamme aamulla kahvilassa ja se todellakin tuli tarpeeseen. Olo parani huimasti kaikilla meistä päästyämme ulos ja ihmisten ilmoille. Nyt ei pidä antaa aamukaaoksen jäädä mieleen pyörimään koko päiväksi vaan toivoa, että loppu päivää sujuu kivuttomammin, ehkä jopa ihan mukavasti?
