Posted on

Ensimmäisen kerran törmäsin kombutsaan ystäväni luona joskus nelisen vuotta sitten. Näin hänen hyllyllään epäilyttävän näköiset rusehtavat pönikät, joissa oli jotain lärpäkkeitä seassa. Sillä hetkellä en ikimaailmassa olisi uskonut hurahtavani vielä itsekin kyseiseen touhuun. Toisin kuitenkin kävi ja vuosia olen jo tätä juomaa valmistanut itse. Epäilyksistä päästyäni ja juomaa maistettuani kiinnostuin kovasti itsekin ja siitä se sitten lähti. Kombutsan valmistaminen ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin ehkä voisi aluksi kuvitella. Kyllä siinäkin on omat kommervenkkinsä, mutta netistä löytyy paljon tietoa aiheesta sekä facebookissa on todella hyvä ryhmä aiheeseen liittyen. 

Kombutsalla on paljon hyviä terveysvaikutuksia, esimerkiksi se sisältää runsaasti probiootteja, jotka ovat hyväksi vatsalle ja vastustuskyvylle. Kombutsa tehdään teepohjaan, joten se on myös virkistävä juoma, tämän itse ainakin lasken isoksi plussaksi. Ei tarvitse aina ottaa kahvia, välillä voi ottaa lasin kombutsaa ja saada samalla myös paljon muita terveysvaikutuksia. Juoman käymisprosessi perustuu fermentoitumiseen ja tästä johtuen siihen muodostuu terveyttä edistäviä ja kehoa puhdistavia ominaisuuksia.

Kombutsa ei ole mikään uusi juttu vaikka se vasta viime vuosina on saavuttanut suurempaa suosiota, niin että on päässyt ihan tavallistenkin markettien hyllyille. Sitä on valmistettu jo satoja vuosia Venäjällä ja niillä suunnilla. Toiselta nimeltään se onkin aika osuvasti Volgansienitee. 

Valmistan kombutsaa yleensä kahden litsan satsin kerrallaan ja näin ollen minulla on kokoajan valmistus meneillään, edelliset kun ehdin juomaan uudet jo valmistuvatkin sopivasti. Joskus kyllästyn ja pidän taukoa valmistuksesta, tämä ei ole ongelma sillä sieni säilyy oikein hyvin varastoitunakin. Meillä on myös niin pieni jääkaappi ettei siellä oikein mahdu monia pulloja kerrallaan säilömäänkään. Alakerran kylmäkomeroon voisi tietysti viedä osan pulloista, mutta toimii näinkin oikein hyvin. Päivittäin nautin lasillisen kombutsaa, se on ihan hyvä määrä per päivä. Meillä minä olen oikeastaan ainoa kombutsan juoja, joten teen siitä aika kirpeää. Jos teen meille molemmille niin pullotan juoman aiemmin, jolloin makukin on vielä makeampi ja Adykin pystyy makean ystävänä sitä juomaan. Makeampi kombutsa on vähän verrattavissa siman makuun. Nyt tulikin simasta mieleen, että vappuhan on jo ihan nurkan takana ja olin suunnitellut tekeväni ensimmäistä kertaa simat itse. Vieläköhän ehtii, pitänee kaivaa ohje jostain pikaisesti 😄

Siellä hän tekeytyy



Minä valmistan kombutsan siten, että aluksi keitän pari litraa vettä kattilassa ja haudutan siinä neljä pussia vihreää teetä. Mukaan sekoitan noin 1,5 dl sokeria. Teen pitäisi mieluiten olla maustamatonta, mutta en ole huomannut ongelmaa maustettujenkaan kanssa. Se taas on tärkeää, että tee on aina joko vihreää, valkoista tai mustaa. Sieni meinaan saattaa järkyttyä kaikista muutoksista ja mennä  homehtumaan, mokoma. Sitten annan teen jäähtyä tunteja niin, että se on ihan varmasti viilentynyt (liian kuumastakin sieni järkkyy). 

Seuraavaksi minulla on isossa lasiastiassa odottamassa kombutsa sieni ja muutama desi kombutsaa edellisestä erästä ja tämän päälle vain kaadan teesokeriliemen. Kantta ei voi laittaa päälle, sillä juoman valmistus tarvitsee happea. Itse laitan keittiöpyyhkeen kuminauhan kanssa suuaukolle. Sitten loppu keittiöpyyhe peittääkin mukavasti lasiastian ja juoma saa rauhassa valmistua valolta suojassa. Astiaa pidän pöydällä, sillä jos olen sen kaappiin erehtynyt tunkemaan niin homeeseenhan se on mennyt. Joka kerta. Uskottava siis on ettei se viihdy siellä, liian vähän varmaankin happea. 

Juoma on valmista noin reilussa viikossa tai kahdessa riippuen miten etikkaisenmakuista haluaa. Sitä on siis hyvä maistella välillä niin tietää missä mennään. Myös huoneen lämpötilalla ja välillä myös henkimaailman asioilla on osuutta kombutsan valmistumisprosessiin. Nyt kun minulla on juoman valmistuksessa kaikki palikat kohdillaan niin ei olekaan pitkään aikaan ollut ongelmia homeen tai muun kanssa. 




Kun juoma on oman suun mukaista pullotan sen patenttikorkillisiin pulloihin. Näistä osan laitan suoraan jääkaappiin ja osan jätän vielä pariksi päiväksi huoneenlämpöön. Huoneenlämpöön siksi, että siten niihin tulee hiilihappoja ja osan puolestaan tykkään juoda ilman. Hiilihapotettaviin kannattaa lisätä sokeria tai esimerkiksi makeaa hedelmäsosetta, jotta niihin muodostuu happoja. Tässä minulla on vielä opeteltavaa, sillä aiemmin en juomia hapotellut ollenkaan ja siitä ei siten ole niin paljoa kokemusta. Hapotuksesta innostuin vasta kun maistelin kauppoissa myytäviä ihania kombutsoja, jotka muistuttavat ihan limuja happojensa puoleen. 

Pullotusvaiheessa kombutsaan voi lisätä makuaineita halutessaan. Itse suosin tällä hetkellä marjoja tai jotain hedelmäsosetta. Mangosose ja mustikka ovat tämän hetkiset omat lempparini. Kesällä kun saa raparperia niin sitä tulee myös käytettyä usein maustamiseen. Muistin, että minulla olisi vielä pakkasessa viime kesänä kerättyjä kuusenkerkkiä ja seuraavaan satsiin ajattelinkin kokeilla laittaa niitä mausteeksi. Voi olla että maistuu metsälle ne kombutsat, mutta kokeilemalla selviää. 

Skool!


Aina kombutsaa tehdessä siihen muodostuu pinnalle myös uusi sieni eli baby ja vanhempi mama taas painuu pohjalle. Itse pidän muutamaa babya varastossa (niin kutsutussa kombutsahotellissa) varmuuden vuoksi jos tapahtuisikin homehtuminen tai muuten kävisi köpelösti käyttämälleni sienelle. Muut babyt tulee sitten vain heitettyä roskiin vaikka nämä olisivat oikein passeleita kombutsan valmistukseen. Joten jos joku kaveri joskus innostuisi kokeilemaan, niin täältä löytyisi kyllä alkuja! Tähän mennessä jopa yksi kaverini on innostunut aiheesta..

Ei mitään tekemistä aiheen kanssa, mutta tämän hetken fiiliksien kylläkin.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *