Nyt onkin vierähtänyt vähän reilu vuosi sitten viime kirjoituksen. Täytyy sanoa, että kylläpäs menikin äkkiä! Ainakin täällä 😀
Otetaas siis pikakelaus mitä meidän elämässä on tässä vuoden sisällä tapahtunut.
Ensinnäkin vuosi sitten keväällä aloimme odottaa toista vauvaamme, joka sitten tammikuussa syntyi. Hän on nyt siis pian nelikuinen ihanuus. Tämä oli tottakai suurin ja merkittävin asia mitä tässä on vuoden sisään tapahtunut. Varmaankin juuri raskauden ja muiden hyvien ja vähemmän hyvien elämän myllerrysten takia kirjoittelu “vähän” jäikin minulta. Kärsin suuren osan raskautta joko kovasta väsymyksestä tai muista kolotuksista niin ei oikein taaperoarjen keskellä riittänyt energiaa mihinkään ylimääräiseen. Mutta ah se tunne, kun synnäriltä päästiin ja hormonaalinen väsymys ja raskauden kivistykset olivat tiessään! Tämä raskaus ei tosiaan ollut yhtä helppo ja jopa energinen, henkisesti seesteinen jne niin kuin ensimmäiseni. Ei tosiaan. Tästä voisi kirjoittaa joskus vähän enemmänkin, mutta jätetään se toiseen kertaan. Vauvamme sai nimekseen Petja Gabriel vihdoin ja viimein lähes kolmekuisena kun yhteistä nimisuosikkia ei meinannut löytyä sitten millään. Lopulta onneksi tämä nimi putkahti mieleen ja molemmat tykästyimme siihen heti, joten asia oli sillä selvä. Juhlat päätimme kylläkin koronatilanteen vuoksi pitää vasta heinäkuun alussa, samalla kun juhlitaan isoveli Radun 2 vuotis synttäreitä.
 |
| Vauveli kotiutumassa synnäriltä äidin kutoma villahaalari päällä. |
 |
| Meidän ihana ilopilleri 3 kk. |
Nyt tässä on myös elelty noin vuosi taaperoarkea Radun vauvavuoden jälkeen ja ai että, kyllä on muuten menoa piisannut. Kun Radu oppi 1v 3kk kävelemään niin ei paljon ole sen jälkeen paikoillaan istuskellut hän. Nyt tosin hän jo saattaa hetken istua vieressä esimerkiksi Pikku Kakkosta katsellen äidin imettäessä vauvaa. Jo ennen kuin hän alkoi kävelemään oli vauhti kova ryömien ja nyt sitten jo juostaan aamusta iltaan 😀
Vauvaan isoveli on suhtautunut pääsääntöisesti todella hienosti. Vauvaa suukotellaan paljon, hänen kanssa pötkötellään leikkimatolla ja aina aamuisin tai päikkäreiltä herätessä täytyy päästä tarkastamaan missä “auvva” on. Tätä on ollut niin ihana seurata ja yllätyin miten hyvin hän otti vauvan vastaan. Toki välillä meinaa olla vähän ronskit otteet niinkuin nyt taaperoilla saattaa ollakin. Kovasti hän myös haluaa hoitaa vauvaa, tuoda tuttia, harsoa ja leluja toiselle. Myös oman nukkevauvan ja pehmolelujen hoito on ollut kova juttu, niin hellyyttävää! Ettei nyt olisi ihan liian auvoista niin kyllä on osattu näyttää meille vanhemmille hyvin vahvasti mustasukkaisuutta ja sen sellaista mitä nyt osasi vähän odottaakin. Nyt sitten lisäksi on jo jonkun aikaa ollut uhmaikä laittamassa omat kommervenkkinsä arkeen. Kaksivuotiaan unitaantumasta ja vauvan 4 kuukauden hulinoista en edes aloita kertomaan, ne kun mukavasti sattuivat jotakuinkin samoihin aikoihin 😀 Mutta ehkä, ehkä nyt alkaa vähän seesteisempi kausi häämöttää nurkan takaa ja onni on myös anoppi joka kotiutui viimein neljän kuukauden reissunsa jälkeen. Hän kun asuu ihan meidän lähellä ja on oikeastaan ainoa lastenhoitoapu lähipiirissämme.
 |
| Meillä on ollut tapana pukeutua tai tehdä jotain teemaan sopivaa aina vappuna, pääsiäisenä ym. juhlapyhinä. |
 |
| Veljekset <3 |
Vuosi sitten jouduimme myös luopumaan rakkaasta Kapa koirastamme ja etsimään hänelle uuden kodin. Kapa oli minulla pienestä saakka, joten otti tosi koville tehdä tämä päätös. Vaikka se lopulta olikin ainoa oikea kaikille osapuolille, ehdottomasti myös Kapalle. Hän on aina ollut hyvin arka, stressiherkkä ja hermostunut koira sekä pelännyt lapsia kuollakseen. Joten voi vain kuvitella millaista elämä oli hänen ja vauhdikkaan taaperon kanssa samassa asunnossa. Ei herkkua kellekään. Ystäväni piti paljon Kapaa luonaan ja aina välillä hän tuli kotiinkin, mutta joka kerta sai todeta, ettei siitä mitään tule. Niinpä päätimme lopulta etsiä hänelle hyvän kodin, jossa viettää rauhallisia vanhuuspäiviä. Koti löytyikin tosi nopeasti Facebookin kotia etsivien koirien ryhmän kautta ja olen niin onnellinen, että tällainen onnenpotku osui muuten niin ikävään tilanteeseen. Uusi koti on nimittäin kuin tehty Kapalle. Hän saa siellä metsän keskellä juoksennella vapaasti, on koirakavereita, ei lapsia lähipiirissä, ei kaupungin mekkalaa ja siellä hän maalaistalon prinsessana elelee onnellisena. Tietysti meillä on kamala ikävä, mutta siitä olen varma että päätös oli oikea. Pidämme yhteyttä uuden omistajan kanssa ja olen aina niin onnellinen kun saan kuvia ja kuulumisia sieltä suunnalta.
Toinen koiramme Peanut puolestaan on ottanut lapset ihan lunkisti vastaan. Hän ei turhia hermoile tai stressaa. Kaikin puolin hän on onneksemme osoittautunut oikeaksi perhekoiraksi. Vielä taaperon meno on sen verran vauhdikasta, että eivät he nyt niin keskenään leiki mutta tulevat juttuun kuitenkin. Taaperolla on myös aikoja kun koiran härkkiminen on enemmän suosiossa, mutta silloin meidän on täytynyt vain sitkeästi komentaa että ei käy. Peanutilla on oma peti olohuoneessa, jonne ei ole asiaa kellään ja hän saa siellä rauhassa pötkötellä aina halutessaan.
Vuosi ollaan nyt myös vietetty aika pitkälti kotona koronatilanteen vuoksi ja täytyy sanoa, että kyllä alkaa riittää ihan todella. Olen kuitenkin toiveikas tulevaisuuden suhteen, ei tässä juuri muu auta kuin koittaa pitää kaikesta huolimatta edes oma lippu korkealla niin sanotusti. Blogiin olisin halunnut alunperin kirjoitella matkustelu- ja kulttuurijuttuja, mutta ne nyt yllättäen ovat olleet ihan poissa laskuista. Vähän on kyllä tähän liittyviä suunnitelmia hautumassa, joten ehkä niistäkin pääsen vielä kirjoittelemaan jossain vaiheessa.
 |
| Ulkoilu ja retkeily ovat olleet meidän perheen ihan suosikki ajanvietettä kun vauvakerhot ja muut ovat sulkeneet ovensa. |
