Posted on

Rakastan muhkupipoja, toiselta nimeltään chunky beanie, niin itselläni kuin lapsilla. Ne ovat kaikista lämpimimpiä tällaiselle palelijalle kuin minä ja tiedän, että myös lapseni päät pysyvät lämpöisinä ulkoillessa. Ja ulkoiluahan talvella aktiivisten taaperoiden kanssa riittää! Muhkean pipon neulominen on ollut jo jonkin aikaa to do-listallani ja nyt vihdoin tuli oikea hetki tälle. Ja tätä pipoahan oli aivan ihana tehdä! Neuloin kaksinkertaisella langalla isoilla puikoilla niin ei mennyt aikaakaan kun ihanan lämmin pipo oli jo käyttövalmis. Näitä tuli myös himo tehdä lisää, ainakin toiselle lapselle ja itselleni haluan vielä tehdä omat. Ehkä myös miehelle jos hän lupaa käyttää sitä. Juuri tein hänelle villasukat ja yllätyksekseni ne ovat hänen jalassaan kaiken aikaa. Varmaan keski-iän lähestymisen alkaa huomaamaan näin, sillä aiemmin hän ei ole moisia suostunut jalkaansa laittamaan.

Tämä muhkea pipo on sopiva noin 2-4 vuotiaille. Se on neulottu joustoneuleella joten se joustaa mukavasti ja pysyy hyvin päässä. Kaksinkertainen lanka tekee siitä ryhdikkään ja hyvin muodossaan pysyvän. Toki tämän voi tehdä myös yksinkertaisella langalla jostain paksusta langasta, kuten Hygge. Tällöin silmukkamäärää saattaa joutua hieman säätämään. Itse tein pipon hetken mielijohteesta niistä langoista, joita minulla sattui kaapissa olemaan. Mukaan valikoitui koko pipon läpi työssä kulkevä ruskea Isoveli-lanka ja tämän kanssa jotakuinkin saman paksuinen ruskea lanka, jonka loputtua vaihdoin sen vaaleansinineen paksuun merinolankaan. Voit siis käyttää kahta samanväristä lankaa tai elävöittää pipoa laittamalla toisen langan eriväriseksi kokonaan tai osassa pipoa. Mielestäni kummin vain, lopputulos on todella kiva. Esikoiseni kertoi haluavansa sini-vihreä-mustan pipon itselleen, mutta ehkä kaksivärinen saisi riittää hänellekin.

Tarvitset

  • 2 kerää paksua lankaa (itse käytin Novitan Isoveli-lankaa ja jotain suurin piirtein samanpaksuista merinolankaa)
  • Numeron 7 sukkapuikot
  • Parsineula viimeistelyyn

Neuleohje

Aloita pipo luomalla 56 silmukkaa ja jaa ne sitten niin, että jokaiselle puikolle tulee 14 silmukkaa. Pipo neulotaan pyörönä alhaalta ylös siis. Neulo 2 oikein 2 nurin -joustoneuletta noin 28 cm.

Tämän jälkeen aloitetaan kavennukset:

Ensimmäisellä kavennuskerroksella neulotaan oikeat silmukat oikein yhteen ja nurjat normaalisti nurin. Toisella kavennuskerroksella neulotaan nurjat silmukat nurin yhteen ja oikeat normaalisti oikein. Sitten neulotaan silmukoita kaksi oikein yhteen niin kauan kunnes koko työssä on jäljellä yhteensä 6 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi.

Päättele langanpäät parsinneulan avulla. Viimeistele pipo kostuttamalla se esim. suihkepullon avulla ja silittämällä varovasti harson tai ohuen kankaan läpi villaohjelmalla (pienellä lämmöllä). Sitten pipo on valmiina käyttöön, käännä reuna kaksinkerron hyvän matkaa, niin korvat ovat siellä hyvin suojassa eikä pipo valu silmille 🖤

Jos lapsi ei ole innostunut uudesta pipostaan niin ei hätää, monesti he tarvitsevat totuttelu aikaa. Minunkin lapseni hermostui täysin kun ensimmäisen kerran kokeilin pipoa sovittaa, mutta kun vein sen vaivihkaa päiväkodille, niin se oli sujahtanut päähän ongelmitta eikä ole aiheuttanut draamaa enää kotonakaan sen koommin. Pipo on nyt siis niin sanotusti sisäänajettu ja hyväksytty käyttöön.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *