Opiskelu pienten lasten kanssa

Opiskelu pienten lasten kanssa saattaa kuulostaa paljon rankemmalta kuin välttämättä onkaan. Kaikki riippuu mielestäni siitä, että saa asiat hyvään tasapainoon koko perheelle. Minä hain opiskelemaan IT-alalle jo yli vuosi sitten ja pääsin sisään. Ajatukseni oli, että olisin opiskellut etänä kotona nuorimmaiseni kanssa ja isompi olisi ollut muutaman päivän viikossa päiväkodissa. Kouluani ei kuitenkaan enää järjestetty kokonaan etänä vaikka korona-aikaan näin oli tehty. Näin ollen minun olisi pitänyt olla vähintään kaksi lähipäivää viikossa koululla. Kouluni on viereisessä kaupungissa, jonne ajaa noin puoli tuntia ja näin ollen lasten hoitopäivät olisivat venyneet koulupäivinäni tosi pitkiksi. En halunnut nuorimmastani vielä tuossa kohtaa päiväkotiin, joten päädyin lykkäämään koulun aloitusta vuodella. Onneksi tällainen vaihtoehto oli ja pystyin vuoden olla hyvillä mielin kotona lasten kanssa tietäen, että koulupaikkani säilyisi.

Opintoni aloitin siis tänä syksynä ja kaikki on mennyt tosi hienosti. En koe kouluani elämää raskauttavaksi asiaksi näin ns. ruuhkavuosina vaan päinvastoin. Saan paljon virtaa siitä, että pääsen rauhassa opiskelemaan uutta alaa ja koulussa istuskeluhan tuntuu monesti lähes lomailulta verratuna lasten perässä juoksemiseen. 2-3 päivää viikossa siis olen koulussa, teen tehtäviä rauhassa, keskityn yhteen asiaan eli opetukseen, syön rauhassa jne. On myös mukavaa nähdä muitakin ihmisiä kuin perheeni jäseniä pari kertaa viikossa. Se on minulle oikein sopiva määrä, koska viihdyn kotona tosi hyvin. Loput päivät viikosta jaksaa sitten temmeltää lasten kanssa ja pyörittää arkea kotona. Täma on ollut siis täydellinen systeemi koko perheellemme.

Ainoana miinuksena tämän syksyn päiväkodin ja koulun aloituksen suhteen ovat sairastelut. Sairastelimme kaksi kuukautta vähän väliä milloin mitäkin. Päiväkodista lapset saivat kahteen otteeseen silmätulehduksen, sitten oli jotain perus flunssaa ja lopuksi iski angiina. Nyt olemme onneksi taas kaikki terveenä ja *kopkopkop* toivottavasti tämä kestää! Sairastelut ovat toki vaikeuttaneet paljon myös opiskeluani, koska olen joutunut olemaan paljon poissa koulusta enkä saa kotona tehtyä paljonkaan kun kaikki käyttämämme järjestelmät löytyvät vain koulun koneilta. Viime syksynä, kun esikoiseni aloitti päiväkodissa ei meillä tällaista sairastelukierrettä ollutkaan. Nyt varmaan pöpöt pääsevät jylläämään eri tavalla eikä ihmisillä ole immuniteettiä kuten ennen k*karanteeneja ja jatkuvaa desinfiointia.

Nuorimmaiseni oli nyt syksyllä 1v 8 kk kun aloitti päiväkodin ja se oli selkeästi juuri sopiva kohta hänelle ja minulle. Itsestäni tuntui kyllä tosi haikealta ja ensimmäiset viikot itkinkin kaikki koulumatkat, koska olin tottunut siihen, että olemme aina yhdessä. Pikku hiljaa tämä kuitenkin helpotti, koska lapsi sopeutui ryhmään ja nautti päiväkodin puuhista heti. Hän jäi sinne alusta lähtien mielellään ja oli hyvillä mielin koko päivän aina. Ennen päiväkodin aloitusta hän oli hyvin kiinni minussa ja arkaili vieraita ihmisiä välillä paljonkin. Tämä kuitenkin yllättäen muuttui muutama viikko ennen päiväkodin aloitusta onneksi. Olipa hyvä tuuri! Jotenkin kaikki tähdet olivat siis kohdallaan päiväkodin aloituksen sekä kouluni aloituksen suhteen ja olen todella kiitollinen siitä.

Omaa päiväkodin aloitus ahdistustani helpotti sekin, kun tunsin kaikki paiväkodin hoitajat ennestään, olihan esikoiseni ollut siellä jo vuoden eikä tämä päiväkoti ole kovin suuri. Jotkut kyllä opiskelevat niin, että lapset ovat kotihoidossa, mutta en kyllä tiedä miten ihmeessä he jaksavat. Silloin varmaan täytyy toisen vanhemman olla paljon läsnä tai muuta tukiverkkoa tarvittaessa käytettävissä. Meillä kun minä puolestani olen lasten kanssa pääsääntöisesti yksin, koska miehen työt ovat nytkin niin kaukana, että hän on arkisin ehkä tunnin kotona lasten hereilläolo aikana. Miehen äiti hoitaa välillä lapsia jos on tarvetta ja aikataulut sattuvat yksiin. Hän on kuitenkin vielä täysillä työelämässä, niin useimmiten aikataulut eivät satu silloin kun tarvitsisimme. Muuta tukiverkkoa meillä ei oikeastaan ole, joten olen äärimmäisen kiitollinen hyvästä päiväkodistamme.

Ennen kouluun hakua mietin hakisinko opiskelemaan perustutkintoa vai suoraan ammattikorkeaan. Yhden ammattikorkeakoulututkinnon jo suoritettuani tiesin sen olevan hyvin vaativaa ja työlästä. Kotitehtäviä on paljon ja ne vievät rutkasti aikaa koulupäivien jälkeen. Tästä syystä päätin ettei tässä elämän tilanteessa minulla riitä aika, energia tai mielenkiinto moiseen puurtamiseen. Tästä syystä päädyin hakemaan perustutkintoa opiskelemaan ja nyt jälkikäteen ajatellen se oli juuri oikea päätös. Aineiden perusopinnot olen saanut hyväksi luettua edellistä kouluistani ja nyt keskityn vain ammattitutkinnon osiin täysillä. Tämä koulu myös kestää vain korkeintaan kaksi vuotta toisin kuin ammattikorkea, joka olisi ollut ainakin sen 3,5 vuotta. Minulla on jo kova hinku töihin, koska raha tulisi tarpeen talon rakennusprojektiimme.

Ai että, odotan sitä hetkeä kun pääsen toivottavasti hyväpalkkaiseen työhön tai laajentamaan yritystoimintaani ja saamme aloitettua kunnolla säästämään joka kuukausi taloamme varten. Talomme täytyy siis rakentaa kokonaan käteisen turvin, koska Suomesta on hyvin vaikea saada rakennuslainaa ulkomaille (pois luettuna jotkut maat, kuten olikohan Espanja ja muutama muu). Romaniasta puolestaan ei ole järkeä ottaa lainaa vaikka saisimme, sillä täkäläisiin pankkeihin ei ole luottamista. Korot hyppivät ja pomppivat miten milloinkin, sekä jos lainaerä jää maksamatta on pankilla lupa lunastaa talot ja maat. Ei siis kovin houkutteleva ajatus tämä.

Jos kouluttautuminen on siis ajankohtaista ja kiinnostava ala löytyy, niin hyvin voi onnistua opiskelu myös lasten ollessa pieniä ja nimenomaan niin, että energiaa ja jaksamista riittää jopa entistä enemmän olla heidän kanssaan, kun saa välillä toteuttaa itseäänkin 🖤