Yritän olla mahdollisimman paljon käyttämättä kaikkia lääkeaineita, joita ei ihan oikeasti ole pakko ottaa. Sellaisia mitä ilman pärjää tai vaivaan on olemassa luonnontuote. Siinä tapauksessa luonnontuote menee heti kokeiluun ja jos ei vieläkään auta niin sitten vasta siirryn lääkekaapille. Rakastan myös keräillä kesäisin kaikkia luonnon villiyrttejä kuivumaan talven varalle. Vielä en ole ehtinyt opiskella tätä aihetta niin paljon kuin haluaisin mutta tulevaisuudessa haluan ehdottomasti lisätä yrttitietouttani runsaasti. Romaniassa käytetään vielä paljon luonnon parantavia yrttejä ja ollaan yhteydessä luontoon niin kuin Suomessakin joitain kymmeniä vuosia sitten. Myös tämä flunssarohto on Romaniassa hyvin suosittu ja ollut jo iät ja ajat vanhan kansan käytössä.
Nyt flunssakauden taas jyllätessä vimmatusti etenkin, täällä kahden pienen päiväkotilaisen taloudessa, on kaikki vitamiinit niin hedelmistä kuin purkeista tullut napsittu. Päiväkodissa kun taudit leviävät silmän räpäyksessä. Muistelisin lukeneeni että lapsi voi helposti sairastaa flunssan kymmenenkin kertaa vuodessa, siihen sitten lisäksi kaikki muu mitä nyt milloinkin on. Hyvistä vitamiininvetoyrityksistä huolimatta joku sitkeä pöpö pääsi tähänkin kotiin iskemään ja nyt ollaan sairasteltu jokainen vuorollaan.
Tähän flunssarohtoon tarvitset vain kahta aineosaa: hunajaa ja sitruunaa. Hunajan on tutkittu auttavan yskään jopa paremmin kuin yskälääkkeet, joiden teho on monissa tutkimuksissa jäänyt kysymysmerkiksi. Hunaja on superterveellistä monin eri tavoin, joista kannattaa lukea lisää jos kiinnostaa, se hoitaa vammoja ja sairauksia niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Ulkoisesti se hoitaa haavoja, palovammoja ja paljon muuta. Sisäisesti sitä voidaan käyttää infektiotautien ehkäisyyn ja hoitoon sekä parantamaan ruuansulatusta. Sitruuna puolestaan on luonnon C-vitamiinipommi ja C-vitamiiniahan flunssakaudella kannattaakin tankata kaksin käsin. Sitruuna on pullollaan parantavia yhdisteitä, jotka vahvistavat vastustuskykyä ja verisuonia.
Tarvitset: 1 kpl sitruunaa ja hunajaa sen verran, että sitruuna peittyy
Pilko sitruunat pieniksi esim. 1 cm x 1 cm paloiksi ja laita kannelliseen astiaan. Kaada päälle sen verran hunajaa, että sitruunat peittyvät. Säilytä jääkaapissa ja nauti lähipäivien aikana.
Nauti lusikallinen tai muutama päivässä.
