Postaus sisältää mainoslinkin, joka merkattu*
Vegaanius, etenkin lapsilla, tuntuu olevan vielä tänä päivänä oikea kuuma peruna. Meidän lapset ovat meidän vanhempien yhteisellä sopimuksella ns. kotivegaaneja. Tämä tarkoittaa meillä sitä, että kotona syödään vegaanisesti ja juhlissa, reissussa tai joskus mummolassa lapset voivat ottaa jotain maito- tai munatuotteita sisältävää syötävää (usein löytyy kuitenkin vegaaninenkin vaihtoehto). Ja vanhempana sitten tottakai päättävät itse miten haluavat syödä ja kaikki on ok. Luulisin, että eskariin mennessä, ellei jo aiemminkin, lapsi voi itse päättää näistä asioista. Aika näyttää milloin tämä tulee ajankohtaiseksi. Unelmatilanteessanihan he jatkaisivat vegaaneina hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta en aio painostaa asialla. Faktat kyllä tulen kertomaan ja omat syyni tähän valintaan ajallaan. Meillä minä olen siis vegaani ja mies sekaani, joka kokkaa itselleen lihaa kotona niin halutessaan.
Nyt en ala sen kummemmin erittelemään vegaaniuden terveysvaikutuksia tai muuta vastaavaa. Mutta sen sanon, että vegaaniruokavalio on varsin hyvä ja kattava ruokavalio vauvasta vaariin myös valtakunnan ruokasuositusten mukaan. Siksi onkin todella kummallista, miksi yhä edelleen monet lääkärit, hoitajat ja viranomaiset eivät tätä ole sisäistäneet. Mennään niinkuin on aina menty ja kaikkea muuta kritisoidaan ja joskus hyvin jyrkästikin. Ja niinkuin sanottu valtion viralliset ruokasuositukset hyväksyvät vegaanisen ruokavalion siinä missä “tavallisenkin” ihan vauvoja, imettäviä äitejä, kaikkia koskien. No ei auta kuin omistaa pitkä pinna ja selittää ja puolustaa omia valintojaan kerta toisensa jälkeen. Nimimerkillä ylihuomenna olisi pojan 2v neuvolalääkäri, tuskin maltan odottaa 😀
Taaperoltamme on allergioiden seurannan vuoksi katsottu kaikki veriarvot useaan otteeseen eikä niissä koskaan ole ollut mitään moitittavaa. Itselläni ainoa ongelma on helposti liian alhaiset rauta-arvot, mutta tämä ongelma on ollut koko elämäni. Silloin itseasiassa sain pahimman anemian kun vielä söin paljon lihaa, eli sen puutteesta ei ainakaan johdu omalla kohdallani tämä. Monilla naisilla on sama ongelma ruokavaliosta riippumatta.
Jotenkin oli jännä, että esikoisemme synnyttyä ja 6 kuukauden iässä kiinteät aloitettuaan, monet tuntuivat olettavan, että tottakai lapsesta tulisi lihansyöjä. En oikein ymmärrä miksi, ehkä siinä on se ajatus ettei ravintoarvot vaan voi olla kohdillaan ilman lihaa. Ja toisaalta onhan se ymmärrettävää kun “näin on aina tehty” ja siihen on totuttu ainoana totuutena. Nyt on kuitenkin jo vuosi 2021 ja kasvissyöjiä ja vegaaneja on ollut vuosikymmeniä, puhumattakaan kuinka isoksi se on nyt vuosi vuodelta noussut. Jos vegaanisuudesta olisi jotain haittaa lapsille ja se ei kattaisi ravintoarvoiltaan mitä kasvuun tarvitaan, niin tottakai he saisivat lihaa. Minusta se on sanomattakin selvä. Vegaanien tulee ottaa tietyt asiat huomioon ruokavaliossaan ja esimerkiksi B12 vitamiini aina purkista, itse käytämme Veg1 vitamiinia jossa on huomioitu kaikki tarpeellinen. Maitona meillä on kalsiumia ja jodia sisältävää kaura-tai soijajuomaa.
Itse olen kuitenkin positiivisella mielellä tästä asiasta, että kyllä se pikku hiljaa normalisoituu olla ja tehdä jotain valtavirrasta poikkeavaa. Oli sitten kyseessä mikä tahansa asia, se ottaa aikansa. Nyt vegaanisuuden kanssa ollaan jo todella pitkällä, kaupassakin joka toinen tuote jo alkaa olla vegaaninen ja tietoa sekä puolesta puhujia löytyy runsain mitoin. Itse en yritä ketään käännyttää enkä asiasta paasaa kenellekään henkilökohtaisesti, jos minulta kysytään niin silloin tottakai ilomielin kerron. Nimenomaan jos kysytään avoimin mielin, itse en jaksa alkaa vääntää mitään puolesta ja vastaan väittelyitä vaan sitten kehoitan lukemaan tutkimustietoa mieluummin netistä. Asioiden kritisoimista ilman mitään totuuspohjaa tai asioista selvää ottamista en jaksa ymmärtää ja mieluummin jätän nämä keskustelut väliin.
Nyt vähän eksyin aiheesta eli taaperoista 😀 Miedän taaperomme aloittaa siis syksyllä päiväkodissa parina kolmena päivänä viikossa, joten nämä valtion ravintoasiat ja suositukset ovat tulleet tutuiksi, tai pikemminkin vanhat suositukset. Alunperin nimittäin minulle sanottiin suoraan ettei päiväkoti-ikäiselle ole vaihtoehto olla vegaani tai edes kasvisyöjä kun hoito alkaa. Nämä ruokavaihtoehdot olisivat sitten vasta koulussa. Olin todella hämmästynyt tästä, sillä olen kuullut ympäri Suomea vähintään kasvissyönnin olevan tottakai vaihtoehto useimmissa kaupungeissa, usein myös ihan vegaaninen on vaihtoehtona. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että isommissa kaupungeissa ikään katsomatta lapselle voi valita vegaanisen ruokavalion. Kun taas näillä pikku paikkakunnilla vielä kovin mielellään noudatettaisi vain yhden vaihtoehdon systeemiä eli lihaa sisältävää. Onneksi kuitenkin halusin varmistaa, että voiko asia todella olla näin ja otin yhteyttä kyseisen ruokapalvelun johtoon. Sieltä sitten ilokseni selvisi, että sentään lakto-ovo ruokavalio on mahdollista valita tässä kohtaa. Se ei ole vegaaninen vaan lisänä siis muna ja maitotuotteet. Olen tästä kuitenkin todella iloinen, sillä ehdin jo miettiä että mitäs nyt ja haluanko edes lasta laittaa päiväkotiin tässä kohtaa. Näillä siis mennään nyt ja vegaaniruoka valitaan mahdollisesti jos se joskus meidän lasten päiväkotitaipaleella tännekin rantautuu 🙂
![]() |
Lapseni haluan opettaa kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa sekä kaikkia eläimiä. |
* Papu |